USA:sta meillekin tuontitavarana saapunut lama on saanut talousteoreetikot taas varpailleen: mikä olikaan romahduksen syy ja kuka siitä vastaa?
Selityksiä on kirjoiteltu paljonkin, parhaita löytyy mm. Newsweek 24.2.2009, jossa:
Looking back, the investors who believed the stories told by Madoff and Stanford—that they could deliver steady, positive, market-beating returns in any type of climate, despite the manifest failure of virtually every other money manager to do so—were obviously foolish. But our best financial minds also spun tales and theories with great assurance, making seemingly irrational and unprecedented activity seem completely sensible. And we bought them.
Ja myöhemmin New York Times 2.9.2009, Paul Krugman:
Few economists saw our current crisis coming, but this predictive failure was the least of the field’s problems. More important was the profession’s blindness to the very possibility of catastrophic failures in a market economy. During the golden years, financial economists came to believe that markets were inherently stable — indeed, that stocks and other assets were always priced just right. There was nothing in the prevailing models suggesting the possibility of the kind of collapse that happened last year.
Keskustelua sävyttää lisäksi vanha kädenvääntö monetaristisen ja keynesiläisen talousteoria välillä: pitääkö valtion puuttua talouteen ylipäätään, ja jos, niin tapahtuuko se rahapolitiikan avulla vai budjettipolitiikan avulla?
Se mikä on kuitenkin vielä mielenkintoisempaa on että taloustieteeseen noudee uusia näkökulmia, joissa kyseenalaistetaan sellaisia perusoletuksia, jotka ovat olleet talousteorioiden (perinteisesti) kulmakiviä: että kaikki markkinoilla toimivat päätöksentekijät ovat rationaalisia, heillä on käytettävissään tarvittava tieto, ja että markkinat ovat tehokkaat.
Edellä referoidun NYT artikkelin kirjoittajan, Paul Krugmanin sanoin:
So here’s what I think economists have to do. First, they have to face up to the inconvenient reality that financial markets fall far short of perfection, that they are subject to extraordinary delusions and the madness of crowds. Second, they have to admit — and this will be very hard for the people who giggled and whispered over Keynes — that Keynesian economics remains the best framework we have for making sense of recessions and depressions. Third, they’ll have to do their best to incorporate the realities of finance into macroeconomics.
Näistä uusista näkökulmista kannattaa vilkaista mm. behavioral economics, ja adaptive market hypothesis. Ne tarkastelevat markkinoilla toimijoiden päätöksentekoa muunakin kuin kylmänä insinöörimäisenä laskentaoperaationa.
