Uusvanhaa lentomatkustamista

Taas suunnitellaan uusia ja uljaampia ilmalaivoja. Sopii hyvin tähän aikaan, kun pitää löytää vaihtoehtoisia voimanlähteitä. Vaikka eivät nämä ilmalaivat ihan uusi keksintö olekaan: ensimmäiset Zeppelinit rakennettiin ja niillä lennettiin jo edellisessä vuosisadanvaihteessa.

Lähde: www.airships.net

Tämä alkuvaiheenkin ilmalaiva, Luftschiff Zeppelin 1, oli jo kohtuullisen kokoinen, noin 140 metriä pitkä. Sittemmin niiden lukumäärä ja koko kasvoi – LZ Graf Zeppelin 127 oli jo melkein 260 metriä pitkä. Se suoritti ajalla 1928 – 1937 590 lentoa. Tästä ja sen seuraajasta LZ 129 Hindenburgista on enemmänkin tarinaa täällä.

Maailmansotien välillä saksalaista ilmalaivaosaamista kulkeutui myös Yhdysvaltoihin, ja USA:n laivasto rakensi ja käytti ilmalaivoja kunnes ilmaiva USS Akron menetettiin Länsirannikolla. Sittemmin ilmalaivat ovat jääneet vähäisemmälle käytölle lukuunottamatta joitakin erityisalueita (sodanaikana ilmapuolustus, nykyisin mm. mainostarkoitukset).

Mutta palatakseni alkuun: vakaviakin suunnitelmia ilmalaivojen käytön tehostamiseksi uusilla konstruktioilla on olemassa.

Miltäpä kuulostaisi ilmalaiva, joka ei milloinkaan laskeudu?

The Aeromodeller II floats not on helium but on hydrogen, which has a dual function as fuel for the engines. The hydrogen is generated on board, while the ship hovers in the air and drops anchor at a height of 50 to 100 metres. This happens by means of a cable, similar to that of a kite.

Lähde: www.lowtechmagazine.com

Entäpä jos rakennettaisiin pystysuora malli?

Airship.org was formed in 1987 as a private research and development organization dedicated to the construction of vertical airships with cycloidial propulsion. Vertical airships provide the foundation for a sustainable air transportation infrastructure for lifting people, cargo and prefabricated construction modules around the globe with minimum environmental impact. Vertical airships would revolutionize the construction industry by providing the capability to transport large construction assemblies over long distances.

Lähde: www.airship.org

Yksi vastaus kohteelle “Uusvanhaa lentomatkustamista”

  1. Slow is the new fast « Sinapinsiemen sanoo:

    [...] kirjoitus on jatkoa taannoiselle ilmalaivajutulle. Näyttää siltä että kiinnostusta tähän liikennöintimuotoon on [...]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Gravatar
WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.